Visithaparandatornio -sivuilla käytetään evästeitä. Lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön.

x

Tornionlaaksossa luonto ei ole koskaan kaukana. Kaunis seutu on sekä vehmas että arktinen: vaarojen reunustama jokivarsi koskineen ja tulvaniittyineen yhdistyy täällä metsiin ja upeaan saaristoon. Tarunhohtoinen keskiyön aurinko ja leimuavat revontulet ovat aina houkutelleet kävijöitä läheltä ja kaukaa; nykypäivänäkin puhdas luonto ja sen hiljaisuus ovat jotakin, mitä yhä useammat kaipaavat ja hakevat. 

 

Tornionjoki

Mahtava Tornionjoki eli Väylä, kuten paikalliset sitä mieluusti kutsuvat, on Euroopan suurin vapaana virtaava joki. Se saa alkunsa Ruotsin puolella sijaitsevasta Torniojärvestä, josta se laskee 470 kilometrin matkan Perämereen. Joki on perinteisesti tärkeä kulkuväylä Lapin perukoille: se muodosti alueen ensisijaisen kulkuväylän aina 1830-luvulle asti, jolloin Ruotsin puolelle rakennettiin maantie. 

Tornionjoki on merkittävä siika- ja lohijoki, mikä on historiallisesti tehnyt Tornionlaaksosta houkuttelevan alueen. Tornionjoessa on useita komeita koskia, joista huomattavimmat ovat Kukkolankoski ja Matkakoski. 

Tornionjoki on ollut rajajoki vuodesta 1809: valtionraja kulkee joen syvintä uomaa myöten, joten se voi välillä kulkea lähempänä Suomen rantaa, välillä lähempänä Ruotsin puolta. Joessa on muutamia ns. suvereniteettisaaria, jotka ovat eri puolella valtakunnanrajaa kuin niiden maanomistajat.

  

Jäittenlähtö ja tulvat

Mahtavan Tornionjoen jäittenlähtö on jokakeväinen luonnonnäytelmä, joka on lähellä jokivartisten ihmisten sydäntä, ja houkuttelee myös matkailijoita. Jäätilanteen seuraaminen ja tulvaan valmistautuminen ovat osa ikivanhaa paikalliskulttuuria. Vuodesta 1979 järjestetty jäänlähtöveikkaus on puolestaan osa uudempaa perinnettä. 

Tulvat ovat harmillisia, mutta väistämättömiä. Suurimmat tulvat koettelevat Tornionjoen rantamia keväisin: lumen sulaminen alkaa Lapissa keskimäärin huhtikuun puolessa välissä jolloin virtaamat alkavat kasvaa, ja liikkeelle lähtevät jäät voivat aiheuttaa jääpatoja kasautuessaan. Tulvan suuruus ja tulva-ajan pituus riippuvat talven lumitilanteesta ja sulamiskauden sääoloista. 

Aikaisin maininta tulvasta on vuodelta 1615, jolloin jäät lähtivät Tornionjoesta sellaisella voimalla, että ne veivät mukanaan Särkilahden kappelin Övertorneåssa. Kappelin mukana olivat jokeen joutuneet myös kirkon arvokkaat puuveistokset, mutta kaikeksi onneksi ne säilyivät ehjinä ja huuhtoutuivat rannalle. Ne siirrettiin uuteen kirkkoon, joka valmistui 1617 turvallisempaan paikkaan.

Toinen legendaariseksi muodostunut historiallinen tulva tapahtui vuonna 1677. Se aiheutti laajaa vahinkoa jokivarressa, ja nimettiin kuulun runonlauluja Antti Keksin mukaan Keksin tulvaksi, sillä hän sepitti tapahtumasta pitkän ja yksityiskohtaisen runon.

https://fi.wikisource.org/wiki/Keksin_laulu_j%C3%A4%C3%A4nl%C3%A4hd%C3%B6st%C3%A4_Tornionv%C3%A4yl%C3%A4ss%C3%A4_vuonna_1677

 

Kukkolankoski 

Kukkolankoski-Kukkolaforsen on Suomen suurin valjastamaton koski, ja suosittu luonto- ja kulttuurimatkailukohde. Koski on pituudeltaan 3 500 metriä, ja sen putouskorkeus on jopa 13,8 metriä. 

Kukkolankosken kylä, joka vuoden 1809 rajanvedossa jakaantui Kukkolankoskeksi Suomessa, ja Kukkolaforseniksi Ruotsissa, on Tornionlaakson ainoa perinteinen kalastajakylä. Siellä kehittyi oma erityinen siianpyyntitekniikka, lippoaminen, jonka arvellaan alkaneen jo 1200-luvulla. Kalastusoikeudet oli jaettu ja jaetaan edelleen maanomistuksen perusteella taloittain. Kyläyhteisö lippoaa kesäisin siikaa tilojen yhteistyönä, ja jakaa vuorokauden saaliin iltaseitsemältä. Varrassiika on kuuluisa paikallinen herkku joka paistetaan hitaasti avotulen loisteessa. Pyyntitavat vaihtuvat eri vuodenaikoina kalalajista toiseen: syksyisin merrat täyttyvät nahkiaisista, talvisin mateista. 

Lue lisää: https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Tornionjoen_perinteinen_koskikalastuskulttuuri 

https://kesasiika.com/

 

Saaristo 

Luonto on antanut Tornionlaaksolle monia valtteja, eräs niistä eittämättä kaunis saaristo. Suomen puolella, Tornion edustalla, sijaitsee Perämeren kansallispuisto. Puiston 15 700 hehtaarin alasta vain 250 hehtaaria on maata. Kansallispuiston tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat vanhat Selkä-Sarven ja Pensaskarin kalastustukikohdat sekä Iso-Huiturin saaressa sijaitseva Piispankivi, jota pidetään Turun ja Uppsalan hiippakuntien rajapyykkinä ja muistona hiippakuntien rajankäynnistä 1500-luvun lopulla.

Ruotsin puolella sijaitsee Haaparannan saariston kansallispuisto, joka on pinta-alaltaan noin 6000 ha, ja joista maa-aluetta on noin 770 hehtaaria. Kansallispuiston suurin saari on Sandskär, mutta puistoon kuuluu myös toinen saariston itäosassa sijaitseva saari Seskar-Furö, sekä muutamia pienempiä saaria ja luotoja. 

 

Aavasaksan vaara ja keskiyön aurinko 

Luonnonkaunis Aavasaksan vaara sijaitsee noin 10 km Ylitornion keskustasta pohjoiseen. Vaaran korkeus on 242 metriä merenpinnasta, ja sen laelta voi ihastella yhtä Suomen virallista kansallismaisemaa. Vaara tunnetaan Suomen eteläisimpänä pisteenä missä voidaan juhannuksena nähdä keskiyön aurinko, ja se on kuuluisa maisemanähtävyys ja näköalapaikka. 

Kun pohjoisen yötön yö veti tutkimusmatkailijat 1600-luvulta alkaen Suomeen, tieteelliset retkikunnat suuntasivat Lappiin, ja ykköskohteeksi nousi juuri Aavasaksa. Paikan kauneuteen ihastuneitten tutkimusmatkailijoitten perässä seurasivat matkailijat, joilla oli varoja lähteä ihmettelemään keskiyön aurinkoa. Sivistyneistö ihaili juhannuksena Torniojokilaaksoa, kun aurinko paistoi läpi vuorokauden. 

Lapin vanhin matkailukohde Kruununpuisto syntyi Aavasaksalle 1878, kun valtio osti maa-alueet palvellakseen paremmin matkailijoita. Entisajan matkailijoiden käyntikortteja ovat vaaran laella sijaitsevat kivet, joihin paikalliset kivenhakkaajat ovat ikuistaneet kävijöiden nimikirjaimet ja päivämäärän maksua vastaan aina 1800-luvulta 1950-luvulle. Aleksanteri II:n Lapinvierailua varten alueelle valmistui koristeellinen paviljonki 1882; levottomasta poliittisesta ilmapiiristä johtuen vierailu ei toteutunut, mutta rakennus nimettiin yhtä kaikki Keisarinmajaksi, ja se toimii museona. Vielä 1930-luvulla matka Aavasaksalle oli suosittu ylioppilaslahja nuorille. 

 

Tornionlaaksonruusu 

Jokivartisille rakas ja perinteikäs tornionlaaksonruusu (Rosa Majalis Tornedal) on inspiroinut paitsi puutarhureita myös koristemaalareita ja metalliseppiä. Se on tunnettu Tornionlaaksossa ainakin 300 vuotta; jo tutkimusmatkailija Maupertuis kuvaili kasvia päiväkirjassaan saapuessaan Tengeliöjoelle 13.8.1736: - - Hämmästyksekseni tapasin sen rannoilla, näin lähellä kylmää vyöhykettä, yhtä heleänpunaisia ruusuja kuin meidän puutarhoissamme kasvavat. 

Tornionlaaksonruusun luetaan kuuluvan luonnonvaraisiin ruusuihin, ja sen kukat ovat vaalean roosan väriset ja kerrotut, uloimmat kukkivat oksat ovat piikittömät. Tornionlaaksonruusu on helppohoitoinen ja kestävä lajike, jonka kauneus ja tuoksu lumoavat. Se kasvaa 1,5 metrin korkuiseksi.